Nizza, Ranska

Posted on

Laivalla ajateltiin tänään aamulla nauttia aamupala pääruokasalissa, jossa meidät istutettiin isompaan pöytään, jossa oli useampi perhe Yhdysvalloista ja pääsimme hyvin mukaan jutusteluun. Aamupala tarjotaan aikaisin ja kokemuksena se on erittäin kiva juuri siitä, että siellä voi taas tutustua uusiin ihmisiin tai jos haluaa omaa rauhaa, pyytää sisäänmenossa omaa pöytää. Tosin joskus omien pienempien pöytien saamisessa saattaa ruuhkasta johtuen kestää. Aamupalalla annoksia tilataan suoraan menusta ja tarjolla on myös itse haettavia ruokia ympäri salia.

Kulkeminen laivalta satamaan tapahtui yhteysaluksilla, jotka kulkivat koko päivän edestakaisin. Otimme laivayhtiön kautta ekskursionin bussilla käymään Monacossa katsomassa mm. missä siellä ajetaan formuloita ja legendaarista Monacon kasinoa, johon myös olisi päässyt sisälle pelaamaan. Kaupunkina Nizza oli täynnä pieniä ja värikkäitä taloja, jotka levittäytyivät heti satamasta ylös vuorenrinnettä. Matka Monacon puolelle linja-autossa meni mukavasti ilmastoinnin ansiosta ja opas osasi kertoa tosi hyvin eri paikoista. Bussi pysähteli aina sopivissa kohdissa ennen Casinoa, jotta sai otettua hyviä kuvia korkealta.

Monacon osalta voi todeta, että siellä on kyllä kaikki ainakin hintojen suhteen kohdillaan, kun pysähtyessämme Casinolle, kävimme viereisessä kahvilassa nauttimassa kahdet oluet ja hintaa tälle saatiin ~20 euroa. Mutta kyllä se silti mukavasti virkisti ja erikoisinta kahvilaan mennessä oli, että sinne kuljettiin metallinpaljastimen läpi.

Bussikuljetuksen jälkeen palasimme taas laivalle virkistäytymään ja nauttimaan sen palveluista. Illalla oli mahtava espanjalaisen Hectorin ”Hector is magic!” show, jossa matkustajat saivat nähdä toinen toistaan parhaimpia taikatemppuja. Illallisen nauttisimme Vintagessa ystävämme hyvällä palvelulla ja annokset olivat maittavat. Tunnelma Vintagessa oli mukavan rauhallinen, koska sinne ei oteta isoa määrää ihmisiä illalliselle ja siksi myös tätä vaihtoehtoa miettiessä kannattaa varaus illallisen osalta tehdä ajoissa. Aikuisille oli myös illalla ”love & marriage” kilpailu, joka on erittäin hauskaa katsottavaa joka kerta, kun se vain laivoilla on ollut ja ideana kilpailussa on, että yleisöstä otetaan kolme pariskuntaa lavalle ja juontaja esittää heille erilaisia kysymyksiä. Parit valitaan siten, että mukana on vastanaineet, kauemmin naimisissa olleet ja vanhempi naimisissa ollut pariskunta.

Päivän kohteet: