Muscat, Oman

Posted on

Tänään laiva saapui aamulla Muscatiin kahdeksi päiväksi, joista ensimmäiseen olimme varanneet Big Bus Toursilta kiertoajelun helpottamaan kaupunkiin ja alueeseen tutustumiseen. Muscatin sanotaan olevan vielä niitä viimeisiä harvoja kaupunkeja, joissa voi aistia aitoa arabialaista kulttuuria.

Satamasta lähtiessä jokaiselle matkustajalle annettiin numeroitu kulkulupa/viisumi, jota ei saanut hukata sakon uhalla ja se tarvittiin takaisin satamaan tullessa. Passit olivat tämän sataman aikana laivayhtiön ja tulliviranomaisten hallussa maahantulomuodollisuuksien johdosta.

Ajattelimme, että Big Bus Toursin bussit lähtisivät kaukaakin satamasta ja otimme taksin, jonka kyydissä 10-15 minuutin matkan jälkeen totesimme, että myös jalan olisi päässyt vanhan souqin (torin) ovelle, jonka edestä kiertoajelut lähtevät. Kiertoajelureitti kesti noin kaksi tuntia ja lopuksi heidän bussi kiersi myös sataman kautta, jolloin pääsi vaivattomasti takaisin laivalle ja suihkuun helteen keskeltä.

Suomalaisen ollessa ulkomailla, täytyy sitä myös nauttia aina saunasta, jos sellaiseen pääsee ja on olemassa laivalla. Tradition mukaisesti heitettiin kylpytakit päälle ja suuntasimme saunaan 9. kerroksen kauneushoitolassa, joka tosin oli aika pettymys sen oltua aivan lahoamispisteessä lauteiden osalta ja höyrysaunan puolella tuntui, että happi loppuu. Mutta suomalaisella sisulla mentiin sisään ja otettiin kunnon rehdit löylyt molemmissa saunoissa ja vilvoittavan suihkun kautta takaisin hyttiin.

Laivan centrumissa oli iltapäivällä laulu- ja tanssiesitys ja tänään saimme myös Crown & Anchor societyn platinum-pinssit, jotka on kiva laittaa pikkutakin rintaan huomenna illalla Muscatista lähtiessä olevaan Top Tier iltajuhlaan. Illallisen osalta poikkesimme syömään Windjammer ravintolan buffassa, koska normaalin illallisajan kanssa emme olisi ehtineet katsomaan Love & Marriage showta.

Illalla laivan ulkokannella juhlittiin valkoisella teemalla, jolloin jokainen voi pukeutua kaikkiin valkoisiin vaatteisiin ja altaalla näki paljon kaupungilta ostettuja valkoisia vaatteita käytössä.


Päivä 2

Toisena päivänä Muscatissa ollessa vietimme rennon aamun laivalla ja lähdimme sen jälkeen jalan käymään vielä hakemassa matkamuistoja kaupungilta. Varoituksen sanana voisi sanoa, että kadut kaupungissa on päällystetty tosi liukkaalla marmorilla, joka on liukas myös kuivana ja toinen meistä lensi komeasti takalistolleen itseään loukkaamatta yhdessä kohdassa, jossa katu vietti hieman alaspäin.

Kävimme kadunvarressa olleessa vaateliikkeessä ostamassa itsellemme paikallisten käyttämät asut ja niihin hatut. Asusta voisi sanoa, että se on tehty erittäin kevyestä kankaasta ja tuntuu varmasti tosi viileältä päällä sekä laivalle tullessa sai hyviä hymyjä, kun kaksi tyyppiä tuli laivaan ne päällä. Päivällä jouduttiin myös turvautumaan laivan lääkäriin, kun toisella meistä ollut yskä alkoi pahentumaan ja olo tuntui kuumeiselta.

Top Tier iltama laivan lähtiessä satamasta olisi meidän ensimmäinen saavutettuamme vaaditun platinum-tason ja oli kiva laittaa pikkutakkia päälle, platinum-asiakkaan pinssin rintaan ja napata kutsukorttia mukaan. Ovella meitä kutsuvieraita oli vastassa kättelemässä laivan päällystöä, mm. hotellipuolen johtoa, ravintolan kokkeja yms. ja tuntui tosi mukavan juhlalliselta istahtaa lasi kuohuvaa kädessä odottamaan tilaisuuden alkua. Risteilyisäntä ja kapteeni pitivät omat puheensa ja jopa kapteeni yllätti matkustajat laulamalla. Lopuksi palkittiin ”kovimpia” risteilijöitä, joilla oli paljon öitä takana Royalin laivoilla. Korkein tällä matkalla ollut pariskunta oli matkustanut 1580 yötä heidän laivoillaan eli lähes 4 vuoden edestä. Crown & Anchor Society -ohjelma on aloitettu Royal Caribbeanilla vuonna 1997.

Tilaisuuden jälkeen illallisen vietimme Giovanni’s Table ravintolassa, jossa tarjoillaan italialaista ruokaa hyvällä menulla ja viereisessä pöydässä istui mukava vanhempi pariskunta Irlannista ja heidän kanssaan juttua riitti. Nämä on aina niitä mukavia hetkiä, kun voit aloittaa juttelemaan muiden risteilyvieraiden kanssa vaikka ruokaillessa ravintolassa tai nauttiessa olosta altaalla.

Illalla oli vielä laivan keskiosan Centrumissa juhlat ja Elvis-kilpailu, jonka jälkeen oli vielä aikaa käydä Viking Crown Loungessa kuuntelemassa Dj:n soittoa ja nauttimassa päivän viimeiset drinkit.

 

Kohteen kartta