Hyödyllisiä vinkkejä Yhdysvaltoihin matkaavalle

Posted on

Autonvuokraus

Autonvuokraus on hyvä tehdä etukäteen ja tulostaa varausvahvistus mukaan. Varausvaiheessa herkästi tarjotaan isompaa autoa ja lisäpalveluita, jolloin on syytä olla tarkka asian suhteen. Monesti tarjotaan kaikkia lisävakuutuksia, auton päivitystä isompaan yms. ja lasku saattaa olla varausta isompi.

Tärkeimpinä vakuutuksina on vastuuvakuutus ja kolarivakuutus. Matkavakuutus korvaa muut vahingot omille tavaroille.

Liikenne

Liikenne Yhdysvalloissa on hyvin samantapaista, kuin ajaisi Suomessa. Muutamia poikkeuksia on ja ne ovat mm. kääntyminen punaisilla oikealle on sallittu (joissain tapauksissa voi olla kielletty lisäkyltillä) ja moottoritien ramppi voi olla myös vasemmalla puolella.

Liikennevirrassa saa hyvin tilaa laittamalla rohkeasti vilkkua päälle ja yleensä takana olevat jättävät tilaa. Älä hätkähdä, jos kaikki eivät käytä vilkkua tai survovat eteesi moottoritiellä vasemmalta tai oikealta. Yhdysvalloissa tapoihin ei kuulu pitkien vilkuttaminen tai töötin soittaminen moottoritiellä ”tiukassa” paikassa eteen tulleelle, koska se on heidän tapansa ajaa moottoritiellä. Hitaammin kulkeva liikenne kulkee yleensä tien oikealla puolella.

Ympärille on hyvä katsoa kokoajan, koska varsinkin moottoritiellä tilanteet tulevat ja menevät. Hyviin tapoihin kuuluu vaihtaa kaistaa, jos näet edessä jonkun pysähtyneenä hätävilkut päällä tienvarteen. Risteyksiä ei saa ajaa tukkoon ja siitä seuraa vähintään 250 dollarin sakko.

Liikennettä valvotaan tehostetusti ja monissa paikoissa voi olla pensaiden takana poliisi odottamassa, jolloin turistina ei tee mieli ajaa yli rajoitusten ja on muutoinkin tarkka liikennekäyttäytymisestään.

Kameravalvonta

Floridassa monet liikennevalo-alueet on varustettu automaattisilla kameroilla, jotka nappaavat kuvat ja videon mahdollisessa liikennerikkomuksessa ja vähimmäissakon määrä on aina 150 dollaria. Kameralla varustetut risteykset on merkitty ennen risteystä liikennevalo-kyltillä ja tekstillä ”Photo enforced”.

Mahdollisia syitä salaman välähdykseen:

  • kääntyminen oikealle pysähtymättä punaisilla valoilla
  • punaisia päin ajaminen
  • reipas ylinopeus

Tietullit

Tietullit on modernisoitu monissa paikoissa sähköisiksi, jolloin esim. Floridassa vuokra-auto on varustettu SunPass-mahdollisuudella. Toiminto aktivoidaan ikkunaan liitetyn rasian vipua vääntämällä, jolloin maksutietokortti tulee tuulilasiin näkyviin. Tämän jälkeen voi ajaa SunPass-kaistoilla ja maksut veloitetaan myöhemmin luottokorttilaskussa. Palvelua ei ole pakollista ottaa käyttöön ja silloin tullit maksetaan käteisellä. SunPassin käyttäjät saavat jopa 25% alennusta normaaleista tietullihinnoista.

Jos autossa ei ole SunPass-mahdollisuutta, käytetään silloin rekisterikilpiin perustuvaa tunnistusta ja kaikki USA:n vuokra-autot kuuluvat tähän järjestelmään.

Ilman edellä mainittuja toimintoja autossa on tietullit maksettava käteisellä ja tällöin on tarkasti valittava tullialueella joko tasaraha-kaista tai kaista, jossa saa tarvittaessa vaihtorahaa. Keskimäärin tietullit ovat muutaman dollarin luokkaa riippuen auton akselimääristä yms.

Tarkasta aina vuokraustilanteessa vuokrausyritykseltä, miten tullit voidaan maksaa ja mitä kuluja palvelun käyttö tuo.

Tippaus

Tippaus tuntuu oudolta Eurooppalaiselle matkaajalle ja tämä on osa, joka maksetaan varsinaisen laskun päälle esim. ravintolassa ja tippi menee sinua palvelleelle henkilölle.

Monesti laskussa on annettuna ehdotetut prosentit tipin määrälle ja keskimäärin se on noin 15-18% laskun loppusummasta. Tipin voi maksaa käteisellä, lisäämällä halutun tipin määrän laskun ”TIP”-riville tai maksupäätteellä sopivan prosenttimäärän valitessa.

ESTA-hakemus

Muista tehdä hyvissä ajoin ESTA-hakemus verkossa, koska ilman sitä sinua ei oteta Yhdysvaltoihin suuntaavalle lennolle, jos et ole tehnyt sitä tai hakemus on hylätty. Hyväksytty hakemus ei kuitenkaan tarkoita, etteikö pääsyäsi voida vielä jostain syystä hylätä maahantulotarkastuksessa. Hyväksytty hakemus oikeuttaa maksimissaan 90 päivän oleskeluun Yhdysvalloissa.

Hakemuksen pakolliset tiedot ovat tiedot passista (mm. passin numero ja myöntämismaa), henkilötiedot ja muutamia kyllä/ei-kysymyksiä. Hakemus maksaa noin 15 euroa ja se maksetaan luottokortilla. Päätöksen saa yleensä heti ja harvoissa tilanteissa hakemus käsitellään viranomaisten toimesta parissa päivässä. Muista ottaa talteen hakemuksesi numero lomakkeen lähetyksen jälkeen, koska sen avulla pääset näkemään ja muuttamaan tietoja hakemuksestasi. ESTA-sivut toimivat myös suomeksi ja se helpottaa hakemuksen täyttämistä.

Matkalle on hyvä ottaa matkavakuutus ajoissa, jolloin siitä on hyötyä esim. matkalaukkujen kadotessa.

Matkustusilmoitus

Matkustusilmoitus on palvelu, jossa ulkomaille matkustavat tai muuttavat suomalaiset voivat antaa matka- ja yhteystietonsa ulkoministeriölle. Hätätapauksessa tai kriisitilanteessa ulkoministeriö voi ottaa yhteyttä matkustusilmoituksen tehneisiin. Matkustusilmoitus kannattaa tehdä erityisesti silloin, jos matkustaa riskialttiille alueelle. www.matkustusilmoitus.fi

TSA-hyväksytyt lukot

TSA on ohjeistanut, ettei laukkuja tule lukita niiden omilla lukoilla. Viranomaisilla on oikeus rikkoa laukun avaamisen estävät lukot tai huonoimmassa tapauksessa joudut kuulutettuna takaisin turvatarkastukseen availemaan laukkuja.

Helpoimmin pääset ostamalla esim. Clas Ohlsonista tai isojen kauppojen matkalaukku-osastolta TSA-hyväksyttyjä lukkoja, jotka viranomaiset saavat omalla avaimella auki ja siitä yleensä jää myös jokin merkki lukkoon. Lukkoja on saatavilla myös laukkuremmeinä, jolloin saat suojattua koko laukun ongelmitta.