Ateena

Posted on

Laiva saapui aamulla Ateenaan ja tarkoituksena oli lähteä sopivasti 6 tuntia kestävälle Piraeus Express Bus -yhtiön kiertoajelulle, joka maksoi 25 euroa/henkilö ja se kiertäisi monissa eri paikoissa Ateenassa ja myös raunioilla. Linja-autossa oli myös mahdollista hyödyntää langatonta yhteyttä.

Lähdimme bussikierrokselle laivalla tapaamamme mukavan pariskunnan ja heidän tyttären kanssa. Pysähdyimme parissa paikassa katsomassa mm. vanhaa stadiumia ja vahdinvaihtoa linnan edessä. Kolmatta paikkaa lähestyessämme opas kertoi linja-autossa, että alueella liikkuu paljon taskuvarkaita ja tavaroista on tärkeää pitää huolta.

Nousimme linja-autosta kadunvarteen odottamaan oppaan johdolla tapahtuvaa kadunylitystä ja päästyämme toiselle puolelle katua, kun Mika ihmetteli laukkunsa olevan noin 10 cm auki ja pienoisen paniikin noustessa laukkua läpikäydessä totesimme hänen lompakon olevan kadonnut. Tässä kohtaa suusta pääsi paljon painokelvotonta ja lähdimme samantien takaisin linja-autolle kertomaan, miten on käynyt. Oppaalla myös selvästi iski hienoinen paniikki kuultuaan asiasta ja hän alkoi järjestelmään asioita siten, että meidän mukaan lähtee toinen oppaista tekemään rikosilmoitusta poliisiasemalle. Mika soitti samaan aikaan korttien sulkupalveluihin.

Bussi vei meidät lähelle paikkaa kaupungilla, josta olisi lyhyen matkan päässä poliisiasema. Kävelimme oppaan kanssa normaalilta kerrostalolta näyttävään rakennukseen, jossa hissillä pääsimme vielä hämärämmältä vaikuttavaan paikkaan, joka oli oikeastikin poliisilaitos. Opas selitti poliisille asiamme ja hän totesi, ettei he voi hoitaa turistien tapauksia tässä laitoksessa. Seuraava mahdollinen poliisilaitos olisi metromatkan päässä ihan eri suunnassa, joten lähdimme seuraavaksi etsimään sitä paikkaa oppaan kanssa. Opas hankki ja maksoi meidän metroliput, varmasti olisi kestänyt pidempään hoitaa asioita ilman häntä.

Jotenkin tunsi olonsa ei niin turvalliseksi seistessä metrossa ja kokoajan oli valmis lyömään, jos joku tulisi vähänkin liian lähelle peläten, että lähtee vielä lisää tavaraa kadoksiin metron ruuhkassa. Lopulta saattoi huokaista helpotuksesta, kun metro saapui oikealle asemalle ja pääsimme jatkamaan matkaa poliisilaitokselle. Poliisilaitos oli pieni, kahden poliisin miehittämä ja he aloittivat tietojen ottamisen tapauksesta.

Olimme juuri päättämässä asiointia, kun pihalta alkoi kuulua kovaa huutoa ja tavaroiden hajottamisen ääntä. Toinen poliisi pomppasi jakkaraltaan ylös ja riensi sulkemaan poliisitalon liukuovea. Kertoi, että ulkona on alkanut mielenosoittajien mellakka ja olisimme nyt hetken aikaa lukitussa poliisitalossa turvassa. Hän totesi vielä paikalleen mennessä ”tervetuloa Ateenaan”. Meteli pihalla vain kasvoi kasvamistaan ja pientä jännitystä lisäsi kuulla, että mielenosoittajat ovat myös käyttäneet toisinaan polttopulloja yms. ja viimeistään tässä kohdassa pienessä päässä ruksutti ja kovaa miettien, toivottavasti tästä poliisitalosta on jokin muukin ulospääsy. Mellakasta huolimatta joku lähetti tuli koputtelemaan oventaakse ja tuomaan poliiseille kahvilähetystä.

Pitkältä tuntuneen ajan jälkeen ulkoa kuului ambulanssien ja poliisien sireenien soivan ja hetkeä myöhemmin poliisit päästivät meidät jatkamaan matkaa, kun tilanne ulkona oli saatu hallintaan. Ulkona odotti iso määrä ihmisiä, viranomaisten autoja ja viranomaisia parveilemassa. Me sukelsimme suoraan takaisin metrolle tilanteen ohi ja suuntaisimme vanhaan kaupunkiin, jossa meidän olisi tarkoitus nähdä muut kiertoajelulla olevat.

Kävelimme vanhassa kaupungissa oppaan kertoessa tarinaa kaupungista ja omasta elämästään sekä nappasimme muutamia kuvia. Päällimmäinen harmitus oli, että hyvä opastusreissu ja Akropoliksen rauniot jäivät näkemättä sekä muuten hektisen menon takia valokuvien ottaminen jäi vähälle. Opas tarjosi vielä kahvit kaupungilla ja siirryimme sen jälkeen kokoontumispaikalle, johon muut reissussa olleet kokoontuivat ja meillä olisi tunti aikaa kierrellä kaupoilla. Iso nälkä ja kasvava nestehukka päällä tapasimme perheen, jonka kanssa lähdimme reissuun ja istuimme heidän kanssa syömään ja juomaan ravintolaan sekä puimaan läpi päivän tapahtumia.

Lähtiessämme takaisin satamaan bussilla, kertoi opas, että meillä kahdella oli ainakin ollut muuhun porukkaan verrattuna erilainen Ateena-päivä lompakkovarkaudesta mellakkaan ja yksityiseen opasretkeen vanhassa kaupungissa.

Laivalla jouduimme vielä muuttamaan maksukorttien tietoja laivan infossa ennen, kuin pääsi helpottavaan suihkuun ja rauhoittumaan iltaan. Illallisella oli pinkki-ilta, jolloin voi pukea pinkkiä päälle ja myös henkilökunta piti oman pienen ohjelmanumeronsa illallisen loppupuolella.

Kuvia päivästä
(klikkaamalla kuvaa saat isomman kuvan)

Päivän kohteet ja matkareitti aiemmasta satamasta
(klikkaamalla karttaa lähemmäs, näet eri paikkamerkintöjä Santorinistä)