Abu Dhabi

Posted on

Yhden meripäivän jälkeen matkattuamme Muscatista, laiva saapui Abu Dhabiin. Laivayhtiö oli informoinut matkustajia noutamaan omat passinsa jakoasemilta laivalla ja jokaisen matkustajan oli käytävä satamassa kääntymässä passin kanssa, oli sitten menossa kaupungille tai jäämässä laivaan. Satamassa passit kerättiin vielä kerran maahantuloviranomaisten haltuun leimattavaksi.

Kohteessa käytimme jälleen Big Bus Toursin kiertoajelua ja Abu Dhabissa heillä on kaksi eri reittiä, joiden välillä voi vaihdella. Ensimmäinen reitti käsittää kaupungin ja sen ympäristön ja toisessa reitissä käydään mm. Ferrari World teemapuiston alueella. Kaupunkikierroksella näimme myös maailman suurimman moskeijan (Sheikki Zayed Grandin moskeija), mutta sinne vierailu olisi vaatinut etiketin mukaista pukeutumista mm. housujen ja kenkien suhteen, joten hämmästelimme sen suuruutta vain ulkopuolelta. Meillä kävi yhdessä pysäkkipaikassa vahinko ja hyppäsimme takaisin kaupunkia kiertävälle reitille ja sen takia emme ehtineet käydä toista reittiä, koska paluu olisi vienyt liikaa aikaa. Ulkona oli tänään viileämpää, vain +22 astetta ja melko tuulista. Jäimme kiertoajelun jälkeen pois bussista ja siirryimme laivalle.

Illalla vielä oli mukavan lämmin olla kannella katsomassa laivan lähtöä ja illallisella tuli puhetta meitä palvelleen tarjoilijan kanssa, jos siirtyisimme viereisessä pöydässä olevan suomalaisen perheen pöytään, kun siinä oli tilaa ja samalla myös Pietarista ollut pariskunta siirtyi samaan pöytään meidän kanssa. Pöydässä riitti juteltavaa matkasta äidin ja hänen mukanaan olleiden tyttären, pojan ja tyttären ystävän kanssa.

Päivän kohteet